Kenen takia!

Marraskuinen ilta, kylmä ja tuulista, huonot valot ja iloisia ilmeitä. Melkein kaikilla....Näistä olosuhteista tulee Suomeen uusia huippufutareita joskus vai tuleeko? Ehkä näistä tulee koska kaikki paikallaolijat ovat vapaaehtoisia, niin pelaajat, huoltajat kuin valmentajatkin ja onhan paikalla joitakin vanhempiakin, mutta....
Jatketaan parilla hieman miettiliäämmäällä kysymyksekkä viitaten otsikkoon. Eli kenen takia lapsi harrastaa, kenen takia valmentajat valmentaa?
Kaikki vanhemmathan jotka ovat tuoneet lapsensa aikanaan jonkun harrastuksen pariin kertovat toivovansa lapselle jotain mukavaa harrastusta mistä saa onnistumisen elämyksiä, uusia kavereita ja elämän tielle jotain oppia ja että lapsi aikanansa harrastuksen myötä ehkä pysyisi poissa pahoilta teiltä ja kunnianhimoisimpana ajatuksena ehkä että omasta lapsesta tulisi vieläpä veronmaksaja tähän yhteiskuntaan!! Yleviä ajatuksia joita on helppo viljellä ja olla yhteiskuntakelpoinen eikä herättää närästystä muitten vanhempien keskuudessa jotka samoilla kriteereillä ovat tuoneet lapsensa harrastuksen pariin. Mutta olipa kyse sitten liikunnasta tai musiikista tai muusta harrastuksesta ja viet lapsesi mukaan ja ensimmäisenä kertoisitkin että tavoitteena on maailmanmestaruus tai vaikka huippu-ura baritonina Milanossa niin saattaa olla että nuorisuomiväki vetäisi niin sanotusti herneen nenään!! Tässä on ensimmäinen asia mikä erottaa suomalaiset lapset ja nuoret monessakin lajissa nykyään maailman huipuista jo lähtöviivoilla kun asennepuolella annetaan(vaaditaan) tasoitusta jo ennen ensimmäistä kisaa....Vertailukohta ei ole ehkä aivan oikea, mutta niin Afrikassa kuin Etelä-Amerikassa tai muualla missä ei ehkä ole mahdollisuuksia valita niin vapaasti kuin Suomessa tai viljellä yleviä ajatuksia, tehdään lajivalinta sillä ajatuksella jo heti alusta että tulee PARAS ja siten pystyy sitten mahdollisesti elättämään perheensä. Meillä ei sentään tarvitse miettiä perheen elättämistä urheilemalla, mutta siintää ne miljoonat silmissä täälläkin vaikka julkisesti mitään ei myönnetä.
Suomessa pitkään vallalla ollut nuorisuomi-kaikki pelaa - ajattelutapa iskostetaan lasten mieliin jo heti alusta vaikka lasten kilpailuvietti on sisäänrakennettu ja kilpailu "pelipaikoista" alkaa jo hiekkalaatikolla. Tästä lyhyestä alustuksesta päästäänkin jo sitten siihen itse asiaan....
Kenen takia se lapsi sitten loppujen lopuksi viitsii ja jaksaa ja haluaa harrastaa vaikka menestyminen "kielletäänkin"? Kenen takia se valmentaja valmentaa? Kaikilla näillä talven viimoissa ulkokentillä viihtyvillä on varmasti päälimmäisenä ajatuksena menestys. Tavalla tai toisella. Valmentajat saavat sulan hattuun hyvästä menestyksestä ja kehitystyöstä ja siten mahdollisesti jopa työpaikan jostain seurasta ja pääsevät tekemään juuri sitä mieleisintään työtä jota intohimoisesti rakastavat. Ei tarvitse aina olla vinkumassa työnantajalta lyhyempiä päiviä ja käyttää lomiaan harrastukseen perheen kustannuksella. Entä nämä meidän nuorisuomi - kasvatuksen saaneet urheat nuorukaiset? Mikä saa heidät tulemaan paikalle kerta toisensa jälkeen? Vastaus tähänkin on melkein sama kuin edelliseen. Mahdollisuus menestyä ja saada jopa ammatti harrastuksesta. Tähän menestyshakuisuuteen kuitenkin liitty hienoinen dilemma. Kansa kyllä arvostaa ja kunnioittaa ja jaksaa juhlia menestyjiä, mutta samalla unohdetaan vaatimukset joita menestymiseen vaaditaan. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin ilman harjoittelua ja kovaa puurtamista jo pienestä pitäen ei tule menestyjiä ;)
Tämän hieman poukkoilevan tekstin tarkoitus ei ole tarkoitus olla kaikki pelaa - ajatuksen vastainen, sillä myös minun mielestä kaikille tulee antaa mahdollisuus harrastaa, vaan tunnustaa realiteetit joita vanhemmat tai lapset eivät voi ja saa ääneen sanoa, silloin kun tarkoituksena on menestyä. Jos ja kun jotkut vanhemmat ovat sitä mieltä että panostetaan mahdolliseen menestykseen, niin annetaan heille vapaus sanoa asia ääneen eikä kyräillä selän takana toisten valintoja. Tunnen lukemattoman joukon lapsia ja vanhempia jotka suorastaan janoavat menestystä ja ovat perheen sisällä asioista keskustelleet ja yhdessä sopineet, joten ei oteta tähän ääriesimerkkejä niistä tapauksista joissa lapsi tai nuori pakotetaan tekemään asioita joita ei koe mieleiseksi. Näitten nuorten ura kun on useimmiten sitten kuitenkin loppunut lyhyeen.
Kuluneella viikolla esillä on ollut 12-vuotias jalkapalloilija MikoVirtanen, joka perheineen muuttaa Liverpooliin ja olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon arvostelua perhe on saanut osakseen panostaessaan näin paljon nuoren pojan harrastukseen ja antanut jopa harjoitella menestyäkseen....
Ja päivän Ilta-Sanomista: "Teemu Pukin vanhemmat ovat ylpeitä jälkikasvunsa menestyksestä - luonnollisesti"

8.11.2011

Ja nyt se alkaa. Selvennettäköön nyt heti alkuun tämä mielenkiintoinen nimi blogille ja se tarkoittaa suomeksi vapaasti käännettynä " se on vain peliä".
Ja sitä ja siitä tulen täällä kirjoittamaan vaikka asiat saattavat monesti liikkua paavista politiikkaan, mutta se varsinainen aihe mahtuu tuonkin määritelmän väliin.
Se on vain peliä ja ja peli mistä kirjoitan on jalkapallo ja erityisesti juniorijalkapallo.Tämä on aihe, joka monilla eri foorumeilla herättää intohimoja ja eikä vain jalkapalloa seuraavien keskuudessa ja pyrin täällä nostamaan monia kissoja pöydälle, koska kukaan muu ei niin tee. Se jää nähtäväksi kuinka ja millaista palautetta aikanaan tulee mutta toivotaan että intohimo säilyy ;) Lisäksi tarkoituksena on jopa überobjektiivisesti käsitellä subjektiivisia näkemyksiä ja mielipiteitä, huhupuheita kuin faktojakin. Ehkä tuo tarkoitushakuinen liiallinen objektivisuus voi olla joittenkin mielestä suorastaan provosoivaa mutta se onkin myös tarkoitus.
Toivon ettei itselläni mene pupu pöksyyn ja uskallan ottaa esille asioita joita olen vuosien varrella nähnyt, kokenut, kuullut ja tuntenut jotka voisivat olla toisin tai niitä mitkä ovat kuitenkin hyvin.
Tämä siis tähän alkuun ja pian lisää ja silloin jo ensimmäiseen aiheeseen.....